sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

'Alla kukkivan oksan'


Saan ystävättäreltäni englantilaisia sisustus- ja puutarhalehtiä ja ahmin ne heti kannesta kanteen ja palaan niihin uudestaan, koska olen ihan koukussa engalntilaiseen puutarhaan ja elämään yleensä.
Katson mielelläni juuri englantilaisia sarjoja, niin fiktiota kuin ns. tieteissarjoja. Tosin itse kunikaalliset eivät ole intressilistan etupäässä, jos nyt ollenkaan....


Saatuani reilu viikko sitten jälleen kasan lehtiä, uppouduin ensimmäisenä Country Living ( British edition) -lehden toukokuun numeroon. Koko lehti oli täynnä ihania kuvia, kauniita paikkoja ja inspiroivia juttuja.  'Under the blossom bough' eli 'kukkivan oksan alla' -artikkeli sai minut valtaansa ja halusin heti kokeilla samantyylistä kimppua tai oikestaan kukka-asetelmaa. Nythän meillä kukkii kaikki yhtäaikaa, joten kimpun tekoon oli oiva mahdollisuus. 


Puutarhassa tulppaanit kukkii edelleen, tosin uusia ei enään aukene niin tiuhaan tahtiin. Läheinen puron reunus on täynnä koiranputkea, leinikkejä, kurjenpolvia, erillaisia heiniä jne. Lupiineja kaipailin, mutta yllättäen meidän huudeilla ei niitä kasva! Olisi pitänyt ottaa fillari alle ja hurauttaa pienen matkan päähän, mutta nyt laiskotti sopivasti.
Keräilin alkuillasta korin täyteen eri vaihtoehtoja ja sitten kipin kapin kotiin ja kukat heti kylmään veteen juomaan itsensä täyteen. Sillä aikaa kiertelin kukkapenkkini ja napsin sieltä erillaisia tulppaaneja. Hekin pääsivät heti kylmään veteen piristymään.


Sitten kaivoin kasvihuoneesta esiin vanhan elämää nähneen sinkkiämpärin, johon upotin pienemmän muoviämpärin. 


Tein asetelman laittamalla eri kukkia ja heiniä vuorotellen ämpäriin. Kimppu ei todellakaan ole tehty mihinkään spiraaliin tai muuhunkaan malliin, vaan ihan vapaasti aseteltu ämpärin veteen. Enempi on paljon parempi!


Ei kimpusta ihan kuvan mukaista tullut, mutta tyyliltään sama; villi, vapaa, täyteläinen  ja hurmaava.
Jätin kookkaan asetelman ulos, koska näillä keleillä vietän kaiken mahdollisen ajan ulkona terassilla ja näin saan ihailla kimppua. Ja yöt ovat kuitenkin sopivan viileitä, mikä jatkaa kimpun ikää.


Kani-neitimme Greetta tosin tykästyi myös kimppuun ja pitää sitä omana buffet-pöytänään.
No mikä minä olen häntä kieltämään syömästä, noin pieni tyyppi ei kuitenkaan koko isoa kimppua saa syötyä. 


Ja onhan taas syy tehdä uusi kimppu!

Kukkaisaa alkavaa uutta viikkoa ja nautitaan luonnon omasta kukkakaupasta!

- Satu -






28 kommenttia:

  1. Tulipa todella kaunis, luonnollinen kimppu. Tykkään.
    Suloinen luppakorva kurkistaa siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tällaiset ovat minunkin mieleen :)
      Luppakorva on myös kiitollinen kimpusta ;D

      Poista
  2. Aivan ihana kimppu! On se mahtavaa, kun voi omasta pihasta keräillä tarpeet tuollaiseen kimppuun.
    Kesäistä viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kannatti syksyllä ja räntäsateessa kyykkiä pihalla, nyt saa nauttia <3
      Kiitos, samoin sinulle!

      Poista
  3. Tosi kaunis ja villin runsas kimppu tulikin! Upeita tulppujakin. Ihanainen pikkuinen pupuneito :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Salla. Pupuneito on ihanainen, vaikka tänään huomasin, että ruukussa olevat lehtikaalinitaimet olivat lyhentyneet ;)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos <3 Olen tykästynyt isoihin reheviin kimppuihin, niitä on mukava tehdä.

      Poista
  5. Oih, mitä kimppuja! <3
    Ihanaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Vika viikko koulua menossa ennen töihin paluuta, toisaalta ihanaa toisaalta...no ei :)

      Poista
  6. Ihana - ämpärillinen kukkia! Very British!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Thank You <3...muuttaisin heti britteihin kun vain voisin ;)

      Poista
  7. Todella kaunis kimppu. Olen myös hurahtanut englantilaisiin puutarhoihin, juurikin niihin, joissa kaikki on vähän sekaisin, mutta niin niin kaunista. Ihanaa viikkoa sinulle Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi <3
      Juuri sellainen minulla on itselläni haaveissa; ihana sekamelska ilman systemaattista suunnitelmaa :D
      Kiitos, samoin sinulle Outi!

      Poista
  8. Upea kimppu!
    Tästä sai inspistä kerätä luonnosta erilaisia kukkasia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä luonnonkukista ja kukkapenkin kukista yhdistämällä saa näyttäviä kimppuja <3

      Poista
  9. Taas niin ihana postaus! Hellyyttävää "jäniskevennystä" myöten. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Nää jänikset keventää kyllä päivää..niitä kun seuraa, niin kyllä turhat huolet unohtuu ;)

      Poista
  10. Ihanan rennon näköinen asetelma! Voi pikku pupunen. <3 Mä täällä hykeltelen tyytyväisenä, mun kukansiemenet on lähtenyt hyvin itämään; eli taidan saada leikkokukkapenkin itselleni. <3 Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi miten kiva..kukkia ei ole koskaan liikaa ja kyllä niistä vielä kimpun tekee ja montakin. Lisäksi vain luonnonkukkia :)
      Kiitos, lämpöisempää viikon jatkoa sinulle <3

      Poista
  11. Hieno kimppu! 3< Nyt saakin taas luonnon kukkakaupasta ihania kukkia.
    Tuo kukkien kerääminen ja sommittelu on sitten mukavaa puuhaa. Täälläkin tykätään!
    Lupiineja onkin ilmestynyt ihan yhtäkkiä sinne tänne. Pitääkin lähteä kanssa kukkien haku reissulle tässä joku päivä! Mukavaa viikkoa sinulle Satu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Kyllä voi nyt saada vaikka kaikki maljakot täyteen, tarjonta on sitä luokkaa ;) Lupiinit minulla on edelleen keräämättä, mutta onhan se päivä huomennakin ;)
      Kiitos, mukavaa lähestyvää viikonloppua <3

      Poista
  12. No ehdottomasti upeampi on sun kimppusi, kuin se, josta inspiksen ammensit!<3 Tyrmäävä!<3
    Tiedän niin tuon inspiksen iskemisen, sillä eilen jouduin samanlaisen valtaan. Ajattelin, että menee kaikki kukinnat kohta ohi ilman kimpun kimppua, jos en pistä töpinäksi.:)) Kimpusta tulikin sitten jotenkin sun kimput mieleen.:) Taisit vaikuttaa alitajuisesti.:) Kiitos siis inspiksestä!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ainakin se on isompi :D No minulla nämä kimput tuppaa rönsyilemään....
      Ole hyvä inspiksestä, nyt vain maljakot täyteen ;)

      Poista
  13. Kyllä on teidän kanilla kaunis kattaus;)
    Upea kukkakimppu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kanit arvostavat hyvää ja kaunista ruokaa ;)

      Poista

Kiitos blogivierailusta ja suurkiitos kommentista!

Tervetuloa Sataan Sävyyn Vihreää...

...Uuteen blogiini. Olen ollut niin elämässäni, kuin tässä bloggauksessakin, murrosvaiheessa. Ihka ensimmäinen blogini Talossa no 2...