maanantai 2. huhtikuuta 2018

Maaliskuun kukkajutut {kuukausikollaasi}



Maaliskuussa oli  pääsiäinen hyvä syy hamstrata kukkia. Narsissit, helmililjat ja hyasintit kukoistivat, unohtamatta tulppaaneja.


Olen taas löytänyt valokuvaamisen ilon ja kukat ovat erinomainen kohde toteuttaa instpiraatiota.
Kukkia olen kantanut kotiin niin marketista, kukkakaupasta kuin koulultakin. Suurin osa viimeksi mainitusta ja juuri niitä roskiskukkia. Muutaman kimpun olen loihtinut myös ihan marketin kukkatarjonnasta ja luonnonantimista. 


Koulussa olemme tehneet myös pääsiäiseen liittyviä kimppuja  ja asetelmia (löytyy TÄÄLTÄ), sekä näpertäneet vieheen. Itse sen näpersin ystäväni Eijan avustuksella ja erityylillä kuin koulussa, koska välillä muut velvollisuudet vievät voiton koulussa ololle. Näin sain tehtävän suoritettua ja samalla tein myös hiuskoristeen jämäkukista.


Koulun kasvihuoneet ovat paratiisi; 
kesän kukkasato kasvaa vauhdilla ja aiheuttaa kamalan kesän kaipuun. Omaan kotiin olen jo varannut juurakoita ja siemmeniä, joista osa jo on kauniilla taimella.
Kyllä kevät ja kesä saisi jo tulla..

Toivottavasti huhtikuussa pääsee jo oikeasti puutarhatöihin.
Malttamattomana jo odottelen....

Keväistä huhtikuuta toivottelen,

- Satu -

30 kommenttia:

  1. Oi, mitä kauneutta koko maaliskuu täynnä! <3
    Mitähän huhtikuu tuo tullessaan? Toivottavasti paljon vihreää ja kasveja, eikä tuota näkymää, mitä nyt näkyy ikkunasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina <3 Onneksi on nuo kukat, mutta nyt kaipaan kyllä jo sitä vihreää nurmea ja kukkapenkkejä...ja kasvariinkin olisi kiva päästä hommiin :) Jep tänään on tehty ja kohdesti lumityöt :/ Jospa ne ois kevään viimeiset....

      Poista
  2. Blogissasi vierailu on mitä parhainta väriterapiaa, etenkin kun maa on taas valkea eikä keväästä tietoakaan.
    Niin upeita kuvia, ihan haltioituneena niitä ihastelen♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Maiccu kauniista sanoistasi <3 Ihana olet <3

      Poista
  3. Kaunista! Ylin vaaleataustainen kollaasi on ihana! Minä olen piipahdellut puutarhamyymälöissä kesää etsimässä, tuskaa on tämä ikuisesti kestävä talvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta. Ei löydy puutarhamyymälöissäkään pahemmin kesää. Kalkkia olisin hakenut, mutta eipä tuotakaan tarvinnut vielä ripotella :/
      Tänään sanoin miehelle, kun lumitöitä tehtiin, että oikeesti eikö tämä talvi lopu ikinä????

      Poista
  4. Kiva kuulla, että kuvaamisen ilo on löytynyt taas! Sun kuvat on niin kauniita, että niitä kyllä ilolla katselee... Kuten nyt näitä kollaaseja :) Mukavaa maanantai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna <3 Juuri tuollaisista sanoista saan inspiraatiota ja voimaa jatkaa kuvaamista, vaikka taas tänään tuntui, etten osaa kuvata yhtään mitään ;)

      Kiitos ja mukavaa paluuta arkeen. Onneksi on lyhyt viikko!

      Poista
  5. Ihanan keltaista tunnelmaa ja keväistä vaikka ulkona siltä ei tunnukaan. Eiköhän se sieltä saavu piakkoin 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska, miten en itse ajatellut tuota keltaista-teemaa, vaikka sehän oikein hyppii silmille ;) No mieluumin se kuin tuo valkoinen maisema, joka siintää ruudun läpi. Onneksi nyt loppui jo tuo lumisade, nyt kiitos vettä ja paljon, niin nurmi pääsee näkyviin :D

      Poista
  6. Kiitos samoin, huhtikuuta vaan, vaikka lunta pyryttää sakeana täällä etelässä!
    Kaunis kollaasi kukista jälleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ei lopu lumi ei. Mies kaivo lumilingon vajasta ja tänään saikin tehdä lumityöt kahteen kertaan....ja sitten meni se aurakin vielä....:/

      Kiitos <3 Iloista uutta arkea, vaikke ihan keväältä vielä tunnu <3

      Poista
  7. Ajatella, kuinka roskiksestakin voi löytää kaunista:) Upeita kollaaseja, kauniita kimppukuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Kukat on keräilyerä koulun roskista ja roskiin menevistä huonoista kukista...luvalla tietenkin ;)
      Kiitos Sirkku <3

      Poista
  8. Keltainen maaliskuu, minkäköhän värinen tulee huhtikuusta?
    Haleja uuteen viikkoon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin keltainen, ihan vahingossa ;)
      Huhtikuusta toivon ihanan vihreän sävyistä ripauksella sinivuokon sinistä ja valkovuokon valkoista <3
      Ja kiitos Ihana, haleilla jaksan loppuviikon <3

      Poista
  9. Ihania kuvia täällä! :)
    Minäkin laitoin pienesti kukkien siemeniä kasvamaan ja kivasti jo vihertää.
    Samaa mieltä,sulaisi jo lumi ja koittaisi kunnolla kevät.
    Oikein odottaa, kun kukkaset alkavat nousta maasta kukkimaan.
    Ihana opiskelupaikka sinulla. Itsekkin tuosta joskus haaveillut.
    Liityin myös tänne lukijaksi! :)
    Mukavaa huhtikuun ensimmäistä viikkoa sinulle Satu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja superkiitos kun liityit sekä kommentoit <3
      Tänään koulin jo ensimmäiset suurempiin ruukkuihin ja tein Likan huoneesta taimihuoneen, kun Likka on opiskelemassa. Kun tehtiin lumitöitä, niin meinäsi itku päästä kun katsoin hankien korkeutta. Juuri siinä metrisen lumikerroksen alla on kukkasipuleita odottamassa kukintaa ja siihen haluan kokeilla kylvää kukkaniittyä, jonka siemenpussia tänään käsissäni jo kääntelin...ei pääse vielä kylvämään :/
      Saaren karatano on ihan super ihana paikka opiskella, vaikka aineet ei aina olis kivoja niin miljöö korvaa sen <3

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Kiitos <3 VOiko kukkia olla koskaan liikaa???

      Poista
  11. Aivan ihania kukkakuvia:) Oikein mukavaa huhtikuuta sinulle Satu , ja toivottavasti lumet pian sulavat pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Meillä on tuossa pihaan tullessa kohta kaksimetrinen lumikasa, jota huokaisten katselin ja ajattelin, että siellä alla on mm hortensia...kyllä tämä tästä :D

      Poista
  12. Mitä värien juhlaa ja kukkien lumoa!!
    Ihanaa huhtikuuta!

    VastaaPoista
  13. Ihanat kollaasit!!! ♡ Itsekin odotan jo niin malttamattomana sitä, että lumet sulavat ja ensimmäiset versot ja silmut tupsahtavat esiin!!! Kyllä kevät ja kesä ovat niin kivaa aikaa :) Kun vain tosiaan näistä lumikasoista päästäisiin eroon... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitos Anu <3
      HIeman on jo lumikasojen pinta laskenut, mutta vielä on matkaa silmuihin ;)
      Ihanaa kevättä sinulle!

      Poista
  14. Oih, mitä kuvia <3 Ihailen näitä aina. Sinulla on todella silmää kauneudelle ja osaat sen kuviin vangita upeasti <3 Aurinkoista viikon jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos H <3 Nyt en edes aurinko kaipaa, ku vesikin saa aikaan sen mitä toivon, eli lumet katoaa :D

      Poista

Kiitos blogivierailusta ja suurkiitos kommentista!

Tervetuloa Sataan Sävyyn Vihreää...

...Uuteen blogiini. Olen ollut niin elämässäni, kuin tässä bloggauksessakin, murrosvaiheessa. Ihka ensimmäinen blogini Talossa no 2...