perjantai 27. huhtikuuta 2018

Kukkamuistoja




Kati kirjoitti blogissaan alkukauden puutarhasuosikeista ja kysyi mitkä ovat meidän lukioiden suosikkeja. Ryhdyin miettimään asiaa ja sitä kautta myös mietin, miksi joku tietty kukka ja kasvi merkitsee minulle paljon. Päädyin postaamaan omia kasvi- ja kukkamuistojani.

Olen kuvasta päätellen ollut kukkaihminen jo imeväisikäisenä. Kuvassa olen vajaan vuoden ikäinen ja minut on istutettu mummon kukkapataan. Muistan tuon padan niin pitkältä ajalta kuin vain voin muistaa... ja sen, että joka kesä se kukki ihan mahdottomasti. Padan kaveri oli piiiiitkän kukkapenkin toisessä päässä ja monimetrinen penkki siinä välillä pursui pienen ihmisen mielestä ihan mahdottomasti ja lähelle ei uskaltanut mennä, ettei vain vahingossakaan tehnyt tuhoja...
Vietin lapsuuteni kesät aina mummon hoivissa, joten suurinosa kasvimuistoista liitty mummilaan ja moni pihamme kasveista on noiden mummon kasvien jälkeläisiä.

Kukat ja kasvimaa olivat mummolle elämä. Hän kasvatti ja myi kukkien ja vihannesten taimia torilla. Itse en tainnut koskaan joutua myyntihommiin, mutta isommat sisarukset kyllä. Ehkä rakkauteni kukkiin on geeneissä?

Keräsin kuva-arkistostani kuvia viime ja edelliseltä kesältä kukista ja kasveista, joihin minulla liittyy jokin muisto. Tervetuloa nostalgiapläjäykseen...

Ensimmäisenä tuli mieleen särkynytsydän.


Tuon kaksivärisen lajin juurakot taitaa ylettää ihan tuonne mummon kukkapenkkiin. En ole ihan varma, mutta itselleni pala juurakoa on tullut siskoni kukkapenkin kautta äitini kukkapenkistä. Pelästyin viime kesänä, että sydän on särkynyt lopullisesti, kun oli niin kitukasvuinen. Siskoni oma yksilö oli kuollut ja hän haki palan minun kukastani. Kukka otti siitä kovasti nokkiinsa, mutta lopulta elpyi ja päätti jatkaa elämäänsä myös penkissäni....onneksi.
Valkoisen lajikkeen olen itse ostanut muutama vuosi takaperin.


Näiden ruskoliljojen kantaemä taitaa olla samoja peruja. Minulla on hämärä muistikuva näistä  ja tiikerililjoista mummon penkeissä. Nämäkin ovat muuttaneet samoja polkuja pitkin pihallemme kuin särkynytsydän. Nykyään meillä on paljon erillaisia liljoja, koska se on Likan lempikukka.


Mummolassa oli valtavat puskat juhannusruusuja ja syreenejä. Ne kasvoivat talon takana yhdessä saaden aikaan suunnattoman pelottavan pusikon. Pienen tytön vilkas mielikuvitus ja ruusujen pisteliäät piikit käskivät pysyä kaukana. Silti minulla on pihassamme juuri tuota samaa juhannusruusua ja juuri samasta kantaäidistä lähtöisin.


Pihallamme kasvavat syreenit taas ovat esikoisen jo eskarista asti tunnetun ystävän kotipihasta - pojat ovat siis tunteneet toisensa jo kohta 20 vuotta.  Pojan vanhemmat asuivat ja asuvat edelleen idyllistä vanhaa puutaloa, jonka puutarha on kuin kuvakirjasta. Pojan äiti oli silloin huolissaan, kun pihallamme ei ollut yhtään syreeniä ja kantoi meille monet pienet alut valkoista ja kahta eri sinililaa sävyä.


Mansikka. Tarvitseeko sano mitään? Ihanat punaiset mansikat. Muistan joskus lapsena syöneeni niitä niin, että sain kuumeen ja ihottuman...ja olin silloinkin mummon hoivissa.
Olen ollut teininä Suonenjoella mansikkapellolla vesisateessa tienaamassa itselle käyttörahaa ja silti....ensimmäiset oman maan mansikat on taivaallisia. Tosin olen miettinyt, että lapsena ne maistuivat vielä paremmalta kuin nykyään....


Mummolassa sen syreeni ja ruusupuskan vieressä kasvoi kolme omenapuuta, joissa kiipeilin kielloista huolimatta ja söin niitä puoliraakoja omenoita. Kaksi ihan siinä talon nurkalla ja yksi siellä kauempana, niiden pelottavien puskien takana. Se kaukaisin oli 'pienin puu', mutta sen juurella oli iso kivi, josta pääsi helposti kiipeämään puuhun...


Myös kiehtomus petunioihin, orvokkeihin ja krasseihin on peräisin mummolta. Krassin siemenet kerään edelleen joka kesä talteen, kuten mummokin ja kasvatan niistä seuraavana kesänä uudet kukat. Petunioita olen yrittänyt kerran itse kasvattaa, mutta olivat aika suurtöisiä. Orvokit taas ovat niin halpoja, että ne haen kyllä kaupasta.


Daaliat taas muistan mummolta. Ne valtavat kukat penkeissä ja juurakot, jotka talvehti perunakellarissa sahajauhoihin haudattuna. Itselläni on ollut epämääräinen suhde niihin, koska unohdin ne nostaa syksyllä aina maasta. Nyt vallalla oleva daalia-buumi on kuitenkin tarttunut minuunkin ja ämpäreissä kohoaa jo useampi pieni daalian alku. Jos jättäisinkin ne ruukkuihin, niin muistaisin syksyllä viedä kellariin....


Päiväliljat ja pionit tulivat oikeastaan elämääni, kun tähän taloon muutetiin. Talossa ei ollut kuin pari kukkapenkkiä, mutta täynnä päivänliljaa ja aniliininpunaista pionia. Nyt pionien väriskaala on laajentunut ja nyt jännään, onko viimekesäiset ostokset selvinneet ja kuinka kukkivat.


Ja mitä on kesä ilman päivänkakkaroita, saunakukkaa, kissankelloja, horsmia ja rantakukkia? Taas matkaan muistoissani lapsuuteen ja mummolan maille. Mummolan naapurissa asui samaikäinen tyttö ja monet kerrat vaeltelimme pitkin peltoja tuntikaupalla ja palsimme kotiin sylit täynnä kukkia. Kerrankin muistan, kuinka olimme huolestuttaneet aikuiset pitkällä poissaololla. Olimme vain leikkimässä pelloilla ja poimimassa kukkia jotka saivat maljakokseen ämpärit, kun niitä oli niin paljon.
Oisiko taipumukseni runsaisiin ja täyteläisiin kimppuihin jo tuolta ajalta?


Joka kesä tämä keski-ikäinen aikuinen nainen matkaa mielessään niihin kesiin, jolloin huolet eivät painaneet, aurinko paistoi jokapäivä ja oli ihan mielettömiä helteitä. Ei pelkkä kukkien katselu ja poimiminen, vaan myös ne tuoksut luovat miellyttäviä mielikuvia.
Kun elämässä nykyään on paljon myös velvollisuuksia eikä tuo aurinkokaan joka päivä paista ja ne helteet taitaa olla jossain muualla kuin meidän nurkilla, niin näiden kukkien tuomalla positiivisella voimalla jaksaa taas.


Onko sinullakin jotain kukkia, jotka liittyvät johonkin tapahtumaan tai muistoon?

Niitä aurinkoisia päiviä toivoen

- Satu -















26 kommenttia:

  1. Aivan ihania muistoja kukista ja kasveista, jotka varmasti ovat tuttuja useimmille meistä. Pikkuisen olen kateellinen mummolamuistoistasi, jollaisia minulla ei ole ollut. Minulla on kuitenkin ollut onni saada oma piha ja löytää kaikki kasviaarteet itse.
    Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja voih, älä ole kateellinen ;/ kevät tarkoitti minulle muuttoa kotoa mummin luo ja sain todellakin kasvaa kuin pellossa, ei välttämättä ihan hyvä asia ;) Toisaalta muistot on ihania ja harmittaa, etten pysty omille lapsille sellaisia suomaan, mutta heillä on taas omanalaisensa muistot.
      Minusta omat kasviaarteet ovat kultaakin kalliimpia, koska olet löytänyt ja kasvattanut ne ihan itse!!!!
      Mukavaa viikonloppua puutarhaasi!

      Poista
  2. Ihania muistoja! <3 Luulen, että meillä aika monella on jokin pieni siemen tähän puutarhaintoiluun lähtenyt jo lapsuudesta.
    Oli niin hauska nähdä tänään! Kylläpäs te monet puutarhaystävät löysitte ihania juttuja messuilta. Huomenna mustakin tulee ehkä luutamummo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina. Onko ihminen jo vanha kun muistelee lapsuuttaan ;D Meillä myös äiti oli mahdoton puutarhuroimaan...tai no siirteli aina puskia paikasta toiseen ja viljeli pientä kasvimaaplänttiä, eli rakkaus multaan ja kasveihin on kyllä tullut silloin istutettua meihin <3
      No oli hauskaa ja sinulla on ihanat 'naapurit'....
      Voidaan perustaa oma jengi; luutamummot..nimittäin nyt Katikin mietti, josko hankkisi oman kulkupelin ;)
      Ihanaa messupäivää sinulle <3

      Poista
  3. Luin kerrassaan ahmien ihanan ja lämminhenkisen kirjoituksesi ja muistelusi. Suuri osa kasveihin liittyvistä muistoistasi liittyi mummolaasi ja mummoosi ja hänellä on varmasti ollut hyvin suuri vaikutus ja merkitys kiintymykseesi kukkiin ja kasveihin. Tällaiset muistot ovat suuri voimavara, joihin on varmasti mukava palata aina uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oih, ihana kuulla, että tykkäsit. Joka kevät minun kamat pakattiin ja minut vietiin satojen kilometrien päähän mummin hoiviin kuin kesäsiirtolaan. Siellä sitten elin kuin elo pellossa, mikä tuskin lienee pelkästään hyvä asia ;) No isompana sitten jouduin myös 'töihin' kasvimaalle ja mansikkamaalle ja hoitamaan kotieläimiä, mutta varmasti kaikella tuolla on suuret vaikutukset omiin taipumuksiini rakastaa kukkia ja kasveja.

      Poista
  4. Ihanan nostalginen postaus ja söpö pikku-Satu siellä! Silmistä tunnistaa! Minulla kukkamuistot liittyvät enemmän luonnonkukkiin. Opin niistä aina tietämään "missä vaiheessa kesää mennään". Tapanani oli kuljeskella kylän raittia ihastelemassa kesän kukkia. Sain siitä paljon energiaa. Harvemmin keräilin kukkia, tykkäsin vain ihailla niitä. Jossain vaiheessa tuli sitten valokuvaus mukaan. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos <3 Jep aina silmät sirillään :D
      Todellakin luonnonkukista osaa jo päätellä kesän kulkua..nyt on sinivuokot ja ihan heti valkovuokot..sitten tuomet ja kielot..omenpuut ja syreenit..ja kaikki niittyjen kukat....Luonto on kyllä ihan pohjaton energian tuoja ja kiva kun sen voi ikuistaa pikseleiksi talven kaamosta varten.
      Kiitos, samoin sinne <3

      Poista
  5. Ihana postaus <3 Meidän pienestä rivitalopihasta on viime ja tänä vuonna kuollut melkein kaikki, jotka ovat ennen viihtyneet liki 10 vuotta pihassa, syreeniä myöden. Onneksi juhannusruusi ja pioni näyttävät olevan yhä voimissaan! Innolla odotan jo kesää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih kiitos :)
      No viime kesä oli koettelemus kaikille kasveille ja jos teille tehtiin taloyhtiössä remppaa, niin sekin voi vaikuttaa, vaikke suoranaisesti niitä kasveja olisi vahingoitettu. Ihan maaperän ravinteiden pienoiset muutoksetkin voi aiheuttaa tuhoja...Kasvit ovat ihmeellisiä...
      No nyt nautit niistä ruusuista ja pioneista ja hommaat uuden syreenin, ne onneksi kasvavat nopsaan ;)
      Mukavia kokkaushetkiä viikonloppuusi <3

      Poista
  6. Ihania kuvia & kukkamuistoja Satu <3

    Oma mummoni oli jo iäkäs, mutta kasvirakkaus on peräisin äidiltä. Lapsuudesta muistan ensiksikin omenankukat. Meillä oli paljon omenapuita, ja äidin synttärikuvat ja omat yo-kuvat otettiin niitten kukkia vasten. Sitten isot verenpisarat - äidillä oli muutama saavi, jotka talvetettiin kellarissa. Kolmas tärkeä on samettikukat, joita äiti kasvatti. Enkä minä tykännyt niistä ollenkaan, haisivatkin niin pahalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta <3 Uskon, että sinulla on mooonta kukkasiin liittyvää muistoa! Nuo omenenkukat ja kuvaukset niitä vasten ovat varmaan myös meidän lasten muistokuvia ;) Samettikukkia muistan myös mummon kasvattaneen, mutta en oikein pidä niiden tuoksusta minäkään...joka kesä kuitenkin siskoni niitä minulle tuo, niin voin istuttaa kasvimaahan ja terassin kupeeseen ötökkäkarkottimiksi ;)
      mukavaa viikonloppua!

      Poista
  7. Ihana postaus ja muistelot <3 Tätä oli ihana lukea ja katsella :)
    Itse tein vähän samantyylisen postauksen ja silloin kyselin muistoja lukijoilta. Niistä muistoista olen nyt kokoamassa postausta. Sinunkin tarina on siellä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no höh..tässä taas näkee oman kiireen ja poissaolon blogistaniasta, tosin ehkä minulla on pieni muistikuva kyselystäsi, mutta olin sen ihan jo unohtanut :D
      Kiitos ihana linkityksestä <3

      Poista
  8. Muistojen albumi täynnä ihanuuksia! <3
    Varmasti moni noista on rakas kasvi meille kaikille, minullekin!

    Mummilan kukkapenkistä muistan vain oranssina, keltaisena ja punaisena hehkuvat tuliunikot!!
    Kesäpaikalta sitten sen äärettömän kokoisen perunapellon, jonne koko suku pakkautui ämpäreineen perunatalkoisiin syksyllä....ja traktorin kyydissä pääsivät lapset ruokatauolle! =)

    Vanhempieni ja vieressä asuvan setäni puutarhat ovatkin sitten koluttu jokaista oksaa ja heinää myöden läpi.
    Setäni puutarha oli taideteos ja osasyy minun kasvirakkauteeni.
    Harmikseni olin niin pieni etten vielä osannut varjella kasveja tulevalta....hoitamattomuudelta.
    Heinät, pikkutalviot, elämänlangat, suviruusut, angervot ja hernepensaat valtasivat pihan kauneuden vuosien saatossa ennen kuin ehdin apuun. Se oli liian myöhään.
    Pihasta ei jäänyt jäljelle kuin vanha rautatieomenapuu ja kultasateen jälkeläinen.
    Kaikki vihmat, ruostekukat, näsiät, liljat ja ruusukvittenit katosivat jäljettömiin.
    Tiesin jo silloin kasvien olevan erityisiä ja kuuntelin mielelläni tarinaa kuinka talossa oli ennen asunut oikea puutarhuri joka pihan kasvit oli istuttanut ja rakentanut kaikki ne kivimuurit ja lasipulloista tehdyt kaarevat portaat. Lempipaikkani piiloutua lapsena...tuo salainen puutarha, joka jäi vain muistoihini.
    Jo silloin mietin kuinka isona pelastaisin tuon pihan!
    Piha on edelleen minun, mutta pelastusta se ei kokenut, vain yleisen siistimisen ja selkeän muodon kohotuksen.
    Varjelemani pulloportaatkin hapertuivat ennen kuin pääsin pelastamaan mitään. Vain muutama ehjä hieno vanha pieni pullo jäi muistoksi hyllyyni.
    Surullista, mutta se muisto elää edelleen minussa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OIh miten ihanasti kirjoitit <3 Ja voih, miten tavallaan surullinen loppu. Uskon harmistuksesi kaiken kauniin katoamisesta, mutta onneksi ne muistot elää meissä <3 Voi kun joskus voisin nähdä kuvia tuosta kauneudesta!

      OIken kaunista viikonlopun jatkoa sinulle, hyviä herkkuhetkiä taasten seurassa <3

      Poista
  9. Ihana postaus!
    Minun kukkamuistot liittyvät lapsuuden kotiin. Pihassa kasvoi ruskoliljoja, useampi juhannusruusu sekä syreeneitä. Varjossa ison kiven juurella kasvoi paljon kieloja, ja niitä piti varoa, ettei tallaa niitä, sillä pari kertaa äiti oli pahalla päällä kun oltiin veljen kanssa sinne pallon perässä juostu...
    Kivaa viikonloppua<2

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mirjam. Hih..itsekin taisin muutaman kerran kuulla jupinaa katkenneista kukista, mutta lapset on lapsia ja elävät hetkessä :) Hassua, miten jotkin asiat vain jää mieleen.

      Kiitos, samoin sinne hauskaa viikonlopun jatkoa <3

      Poista
  10. Olipa ihania kukkamuistoja! Itselleni kielot ovat erityisen rakkaita. Äidin kanssa usein kerättiin keväisin kieloja. Hänen hääkimpounsa oli myös kieloista sidottu herkkä kimppu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiva kuulla! Nykyään kielot ovat rakkaita, mutta mitään suurempaa muistoa niihin ei minulla kuulu. Kielot ovat niin kauniiita hääkimpuissa ja hyvin suosittuja nyt alkukesän morsiammilla <3
      Ihanaa sunnuntaita sinulle <3

      Poista
  11. Minulla oli kaksi mummia, maalla oleva mummi (äidinäiti) ja kaupunkimummi (isänäiti). Maalla olevan mummin kukkpenkeistä muistan särkyneen sydämen ja ruskoliljat. Kaupunkimummi taas rakasti ruukkuruusua, niitä piti olla aina ikkunalaudalla. Voi miten huoletonta oli elämä tuolloin <3
    Ihanaa viikonloppua sinulle Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli vain 1 mummi - isänäiti. Äidinäiti oli kuollut kun olin ihan vauva; meistä on valokuva, mutta minulla ei yhtään muistoja. Ihan oikeassa olet, kuinka huoletonta elämä oli silloin <3
      Kiitos Outi, kaunista sunnuntaita sinulle <3

      Poista
  12. Ihana postaus, hetkeksi palasin lapsuuden kesiin ja mummolaan ♥ Samoja kukkia on siellä ollut, nimiä en edes muista kun kuvista päätellen on ollut monipuolisesti vaikka ja mitä. Tuo eka kuva on niin suloinen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiccu <3 Ne lapsuuden kesät oli ihania.
      Kiitos ja ihanaa vappua <3

      Poista
  13. Uskon, että aika monella rakkaustarhurilla on ollut vahva suhde puutarhaan ja sen kasveihin ihan pienestä asti. Muistan aika pienestä pitäen monta rakkauskasveja, ajattelin silloin, että aikuisena ne tulevat kasvamaan puutarhassani ja niin on käynytkin. Kukkamuistot, tuoksumuistot, tunnemuistot - uskon että lapsuuden kokemukset tulevat sieltä jostain aina uudelleen, ne ovat kauniita ja ihania!

    Olipa todella mukavaa pikaisesti tavata messuilla! Tykkäsin ihan mahdottomasti Lahden messuista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit blogiini <3 Ja oli kiva tavata uusia puutarhaihmisiä.
      Uskon että ainkain minun kohdallani tottumus tiettyyn kasviin on se syy, miksi ne ovat pihallani. Olen ns. kasvanut niidenkasvien ja kukkien kanssa :)
      Messut oli kyllä kivat ja niin lämminhenkiset. Mukavaa vappua ja keväistä viikkoa. Muista levätä välillä <3

      Poista

Kiitos blogivierailusta ja suurkiitos kommentista!

Tervetuloa Sataan Sävyyn Vihreää...

...Uuteen blogiini. Olen ollut niin elämässäni, kuin tässä bloggauksessakin, murrosvaiheessa. Ihka ensimmäinen blogini Talossa no 2...